Hyysalo-juoksu

Sain kunnian olla osana historiallista ensimmäistä FightBack Runia lauantaina 6.9.2014. FightBack Run on Pekka Hyysalon ja Team FightBackin järjestämä juoksutapahtuma, jossa Pekka Hyysalo oli asettanut tavoitteekseen juosta 2,6 km matkan yhdessä mukaan lähteneen joukon kanssa.

Pekka loukkaantui vakavasti onnettomuudessa vuonna 2010, vain 19-vuotiaana ja on sen jälkeen opetellut kaiken lapsena oppimansa uudestaan.

Tämä juoksutapahtuma oli haaste kaikille lähteä seinien sisältä liikkumaan ja harrastamaan. Pekka haluaa omalla esimerkillään näyttää, että kaikki pystyvät liikkumaan jos vain tahtovat, se on tahdonvoimasta ja asenteesta kiinni!

Kyseessä ei siis ole kilpailu, siinä ei ole ajanottoa eikä voittajaa. Tavoitteena Pekalla on juosta maratoni 4 vuoden kuluttua ja näillä juoksutapahtumilla päästään joka vuosi lähemmäksi tuota tavoitetta. Tänä vuonna matka oli 2,6 km ja ensi vuonna se on tuplat tästä eli 5,2 km.

Lauantai valkeni aurinkoisena ja syyskuuhun nähden lämpimänä päivänä. Puolen päivän aikaan, kun itse saavuin Vanhalle Suurtorille, ei siellä ollut vielä montakaan muuta ihmistä kuin minä, mieheni ja 11-vuotias tyttäreni sekä tapahtuman järjestäjien henkilöitä. Itse hain ennakkovaraajien teltasta oman numerolappuni sillä aikaa kun mieheni ja tyttäreni, jotka sain houkuteltua myös mukaan, kävivät ilmoittautumassa jälki-ilmoittautuvien teltassa. Aikaa oli vielä puolitoista tuntia siihen, kun itse tapahtuman päätähti tulisi lavalle, joten lähdimme kävelemään jokirantaa pitkin pikkuisen matkaa ja katselemaan syksyistä maisemaa.

Noin tunti ennen Pekan puhetta alkoi paikalla olla jo vähän enemmän vilinää, kun lisää osallistujia alkoi valua alueelle. Osallistujia oli kaikenikäisiä ja -kuntoisia. Osa oli pukeutunut FightBackin paitoihin tai muuten yhteneväisiin ”tiimi-asuihin”. Oli aivan mahtavaa huomata kuinka innoissaan kaikki olivat tapahtumasta ja kuinka paljon nuorisoakin oli paikalla. Myös pieniä lapsia oli lähdössä juoksulenkille vanhempien mukana, jopa noin 4-5 vuotiaita.

Hetki ennen tapahtuman tähden puhetta saatiin lavalle Pekan äiti, Anja, joka kertoi ajasta poikansa onnettomuuden jälkeen ja siitä kuinka heille oli suuri helpotus jo se, kun Pekka oppi nielemään ruoan uudestaan ja tiedettiin ettei Pekan tarvitse olla letkuruokinnassa loppuikäänsä. Seuraavaksi Pekkaa opetettiin syömään uudestaan, kävelemään, sitomaan kengännauhat ja puhumaan. Tämä sai yleisössä osan liikuttumaan kyyneleisiin saakka.

Viimeisetkin silmäkulmat kostuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun lavalle saatiin Pekka Hyysalo itse. Pekka loisti iloisuudellaan ja positiivisuudellaan lavalla. Ja se innostuneisuus, joka Pekan silmistä loisti, kun hän kertoi unelmastaan juosta maratoni ja siitä kuinka onnellinen hän on, kun on saanut näin ison porukan mukaan juoksemaan. Ei siis mikään ihme, että Pekka on äänestetty Vuoden Turkulaiseksi ja Suomen positiivisimmaksi henkilöksi.

Meitä oli paikalla yli 1200 osallistujaa, jotka Pekan johdattamina lähti kiertämään Aurajoen rantaa Vanhalta Suurtorilta Aboa Vetuksen editse, ohi jokilaivojen Myllysillalle saakka, Myllysiltaa pitkin toiselle puolelle jokea ja takaisin Vanhaa Suurtoria kohti.

Tunnelma oli aivan mahtava ja kukaan ei ollut tekemässä omaa tulosta, vaan kaikki olivat tekemässä yhteistä juoksua Pekan johdattamana!

Pitkin matkaa ihmiset hurrasivat Pekan johdattamalle joukolle ja nuo kannustamiset saivat myös itse osallistujatkin taputtamaan ja huutamaan kannustuksia pitkin matkaa. Mahtavin hetki oli, kun Pekka juoksi Myllysiltaa pitkin ja johdatti joukkoa joen toiselle puolelle. Tällöin loppuporukka, jota oli silmänkantamattomiin hurrasi Pekalle. Taputukset ja huudot kuuluivat pitkin jokirantaa.

Siinä vaiheessa tuli tunne, että me ollaan kaikki tässä yhtä joukkoa ja kaikki me olemme mukana kannustamassa ja vauhdittamassa Pekkaa kohti hänen unelmaansa. Mukana oli ihmisiä, jotka eivät koskaan aiemmin olleet juosseet minkäänlaista matkaa ja juoksun aikana kuulin, miten jotkut puhuivat siitä, miten oma työpaikka pitäisi saada mukaan seuraavan kerran.

Sehän olisi aivan loistava tilaisuus ainakin turkulaisille yrityksille olla mukana tekemässä hyvää loukkantuneiden urheilijoiden hyväksi.

Itse jonkin verran juoksua harrastaneena yllätyin siitä vauhdista jolla Pekka veti tuon lenkin läpi. Aikaa kului startista noin 20 minuuttia. Loistava suoritus kaikkinensa!

Loppumatkasta Pekalla meinasi loppua voimat kesken ja juuri ennen Tuomiokirkkosiltaa siirryttiin kävelyvauhtiin. Tällöin koko osallistujajoukko taputti ja hurrasi taas Pekalle. Tästä ilmeisesti Pekka saikin lisää voimia ja lähti taas juoksemaan kohti maalia, joka jo häämötti sillan toisella puolella. Pekan rinnalla maaliin juoksivat Pekan tyttöystävä Viivia sekä Pekan läheinen ystävä Jari Sarasvuo. Eikä vierellä tai ihan Pekan takana juosseita Pekan äitiä ja nuorempia veljiäkään tule unohtaa eikä myöskään tukijoukkoihin kuuluvia monia muita ihmisiä, jotka tukivat Pekkaa viimeisillä, mutta todella raskailla metreillä.

Pekka juoksi maaliin voittajana, itsensä voittajana, ja meidän monen hyvänä esikuvana. Ei saa luovuttaa silloin, kun on raskasta tai vaikeaa.

Asenne ratkaisee aina!

Lupaan itse olla paikalla, kun Pekka juoksee seuraavan matkansa kuten myös tuon maratonin ja jos en samaan paikkaan pääse juoksemaan niin ainakin samana vuonna juoksen omani.

Haastan mukaan liikkumaan myös lukijat!

FightBack Runin sivut: www.fightbackrun.fi