Graceloppet – Minustako juoksija?

Lähtökohtaisesti vihaan juoksemista ja kammoksun ruotsinlaivoja. Mitä siis teen juoksutapahtuman ryhmälähtöselvityspisteellä Viking Linen terminaalissa?!? ”Lähdet sitten lauantai-iltana lenkkeilemään laivan kannelle” totesi kaverini. Outoa? Miniristeilyillähän on yleensä hieman eri funktio. Omat biletysvuoteni ovat autuaasti takanapäin, enkä muutenkaan ole kokenut, että risteilyillä olisi minulle enää mitään annettavaa. Kun Testing Turku -blogiryhmään ilmestyy ehdotus lähteä bloggaamaan Viking Gracella järjestettävästä tunnin mittaisesta juoksutapahtumasta, uteliaisuus  herää. Kerrankin jotakin ”oikeaa” tekemistä laivalla, bonuksena ilmainen risteily hytteineen ja ruokailuineen. Vuorokauden irtiotto, miksei!

grace

Toista kertaa järjestettävän tapahtuman takana ovat yhteistyössä Viking Grace ja Juoksuaika. Jälkimmäisen hoidossa on mm. Paavo Nurmi -marathon. Ennen ilmoittautumistani varmistelen, voiko tapahtumaan osallistua juoksua harrastamaton sunnuntaikuntoilija. Kyllä. Tämä on rento fiilistelytapahtuma, tunti juoksua hienoissa maisemissa, ei kilpailumielessä. Matka kyllä mitattaisiin, mutta se tulee vain jokaisen juoksijan itsensä tietoon.

Satamassa on normaali lauantai-illan tohina. Enemmän tai vähemmän tankanneita matkustajia purkautuu laivasta. Me osallistujat olemme saaneet jo etukäteen infopaketin käytännön järjestelyistä ja aikataulusta. Olemme erityisporukka, joka tullaan ohjaamaan laivaan ennen muita matkustajia. Hyttikortti, t-paita ja numerolappu kourassa siirryn ihmettelemään, mihin olenkaan itseni ilmoittanut.

paita

”Nauttikaa juoksusta, fiilistelkää!” Järjestäjien sanat valavat uskoa, että rennosti tässä mennään. Meidät infotaan loistavasti tapahtuman eri vaiheista, ja terminaalin ikkunoista välkkyvä aurinko luo positiivista energiaa. Laivaan saapuminen on todellakin tavallisuudesta poikkeava: erityisreittiä pitkin suoraan kokoustiloihin. Tavarat jäävät sinne ja vaatteet vaihtuvat epätietoisuuden vallassa. Järjestäjät ohjeistavat, ettei kannata kikkailla – kannella on kylmä.

 

juoksijat 2Viimeistään lähtöä edeltävässä briiffissä minulle selviää, että nämähän ovat OIKEASTI juoksijoita. Vakavasti juoksua harrastavia, juoksutapahtumien konkareita, maratoonareita. Hoen itselleni, että olen tullut tänne bloggarina. Aistimaan tapahtuman tunnelmaa, joten minun kuuluukin pysähdellä kuvaamaan… Meidät ohjataan ryhmänä ulkokannelle, jossa vasta tajuan paatin lähteneen liikkelle. Ruissalo vilahtaa ohi, kun juoksijat valmistautuvat lähtöön.

Numerolaput rinnassa tämä tuntuu minusta kuitenkin kilpailulta, johon en ole valmis. Lähtöviivalla tunnelma sähköistyy, lähes 60 juoksijaa odottaa merkkiä. Kello käynnistyy tasan 21.15 ja siitä eteenpäin 60 minuutin ajan on vain laivan kansi ja tossut. Sekä käsittämättömän upeat Turun saariston maisemat. Ryhmän startatessa en voi kuin pyöritellä päätäni: niin epätodellista, niin hienoa, niin ainutkertaista. Eihän tässä voi kuin juosta!

Ensimmäinen kierros menee tasaisesti yhtenä ryhmänä, mutta pikku hiljaa eroja alkaa syntyä ja kannella on väljempää. Jään hölkkävauhdissani muista, mutta mitä sitten. Airistonselkä on niin huikean kaunis, että haluan keskittyä sen kuvaamiseen. Aivan sama, mitä ajattelevat. Tämä on minun tuntini.

Luovutusmielialassani olin jo valmiiksi ajatellut lähinnä käveleväni muutaman kierroksen, mutta sisu kasvaa matkalla. Pakkohan noiden juoksijoiden peesiin on päästä. Vaikka harrastan aktiivisesti mm. spinningiä ja body combatia, juokseminen on minulle  todellista tervanjuontia. Sitkeästi kuitenkin hölkkään kierroksen toisensa jälkeen. Kaiketi puitteet ovat niin uniikit ja fiilis niin taivaissa, etten malta kävellä. Osansa on varmaankin ryhmäpaineella. Kuvien räpsäisyn jälkeen askeleet ottavat jotenkin luonnollisesti hölkän tahdin.

juoksijat

Noin puolen tunnin jälkeen Grace on siirtynyt avarammille vesille ja lisännyt vauhtia. Sen huomaa tuulesta. Kun aurinko ei enää lämmitä, toukokuinen ilta merellä on kolea. Vastatuuleen hölkkääminen on raskasta eikä pysähtely enää houkuta. Oma mukavuudenhaluni nostaa päätään: miksi hitossa olen täällä enkä buffetissa herkkulautasten ja viinilasin äärellä… Järjestäjien kannustushuudot ja huikaisevan kaunis Turun saaristo nostattavat mieltä. Yllätyn, kun kierroslaskurini huutaa 6.5 km.  Maalissa kaikuu iloinen puheensorina, otetaan kimppakuvia, ja jokainen osallistuja pääsee kuvattavaksi. Ohjelma jatkuu seuraavan päivänä juoksudiplomien jaolla.

diplomi

Ikkunallisessa hytissäni potkaisen tossut jaloistani ja mietin kulunutta tuntia. Juoksin, okei hölkkäilin, äsken tunnin liikkuvan ruotsinlaivan kannella Turun saaristossa. Endorfiinipöllyissäni en ole edes nälkäinen. Skumppa ja suklaa riittävät. Palauduttani nappaan mukaani kameran ja lähden ihmettelemään Gracen yksityiskohtia. Vikingin uusin  lippulaiva on tunnettu hienoista sisustus- ja valaistusratkaisuistaan, jotka kieltämättä vakuuttavat. Ehdin myös vielä hyvin näkemään sitä perinteisempää risteilykulttuuria yökerhossa ja pubeissa. Tarkkailen tilannetta jotenkin ulkopuolisena: ettepä tiedä mitä minä olen kokenut…

valot vaaka 2

 

annos

Sateisen päivän kirkastaa Gracen loistava buffetpäivällinen. Sen jälkeen vedän keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa. Loput matkasta vietän hytissäni. Omassa rauhassa ikkunalaudalla saaristoa ihaillen. Minusta ei tullut juoksijaa. En edelleenkään innostu massatapahtumista. Seuraavaan risteilyyn menee vuosia. Sain kuitenkin mahdollisuuden. Kokemuksen. Elämyksen.

Lue myös Riikan postaus Graceloppetista.

www.vikingline.fi