Kamalan ihana konsertti

Jo hyvissä ajoin ennen konsertin alkua narikassa on pitkät jonot. Takkini vastaanottaa luurankopukuun sonnustautunut nuori mies. Viereistä jonoa palvelee verinen zombityttö. Tunnelma on täydellinen illan Horror-konserttia varten!

Artwork: Album cover illustration for Tribulation “The Horror” by Jonathan David Hultén

Käsiohjelmasta huomaan konsertin olevan kaksiosainen. Tunnistan osan elokuvista, osasta en ole kuullutkaan. Jännitys alkaa nousta…

Konsertti alkaa kuten tavallisesti. Kuorot (Turun ylioppilaskunnan kuoro ja Puolalan musiikkiluokan 6e kuoro) ja soittajat kävelevät aplodien saattelemina lavalle, kapellimestari Jukka Untamala viimeisimpänä. Mutta sitten alkaa tapahtua…

Avaus on vahva! Orkesteri soittaa vakuuttavasti ja kuoro laulaa upeasti The Omen -elokuvasta (suom. Ennustus) tutun Ave Satanin. Musiikki saa välittömästi muistamaan kyseisen elokuvan, iho on kananlihalla. Vaikka konserttisali on melko valoisa, alkaa vähän pelottamaan…

Ensimmäisen kappaleen jälkeen lavalle astelee mies, joka esittelee itsensä ruotsalaiseksi Orvar Säfströmiksi. Hän onkin mainio lisä konserttiin kertoessaan taustoja sävellyksistä ja elokuvista. Hieman myöhemmin käy ilmi, että kyseinen herra on ollut mukana vaikuttamassa konsertin sisältöön, ja että hän on ollut mukana myös aiemmissa TFO:n erikoiskonserteissa We come in peace (tieteiselokuvista tuttuja sävellyksiä) ja Score (tietokonepeleistä tuttua musiikkia). Upeaa pohjoismaista yhteistyötä!

Konsertti jatkuu tutuilla ja tuntemattomilla, mutta upeilla sävellyksillä. Kapellimestari elehtii vimmatusti ja tuntuu, kuin orkesteri tahtoisi soittaa vielä soljuvammin, lujemmin, hurjemmin. Kapellimestari-Jukka ja juontaja tulevat selvästi juttuun keskenään.

Jossain välissä Orvar sanoo ääneen sen, mitä itsekin olen alitajuisesti ajattelin: miten kauniita melodioita ja sävellyksiä on tehty mitä brutaaleimpiin kauhuelokuviin! Kuunnelkaapa seuraavaksi.

Rokkikonserteissa nähdään poikkeuksetta joka kerta encore, mutta nyt sellainen nähtiin myös tässä konsertissa. Jälleen upea kuoro hoitaa homman kotiin, kun viimeisenä kappaleena kajahtaa Uhrijuhla-elokuvan (1973) loppulaulu. Kyseisessä kohtauksessa Skotlannin saarelle kadonneeksi ilmoitettua tyttöä etsimään tullut komisario poltetaan pakanallisessa juhlassa elävältä. Riemukas laulu on syvässä ristiriidassa kyseisen kohtauksen kanssa.

Poistuessani salista olen lumoutunut. Olen pakahtua ylpeydestä kotikaupunkini filharmornisesta orkesterista – aivan kuten juontaja-Orvarkin. Hänen läsnäolonsa ja humoristiset, rennot juttunsa  saivat yleisössä aikaan naurunpyrähdyksiä ja spontaaneja aplodeja. Konsertissa oli todella paljon nuorta yleisöä – eittämättä osa kuorolaisten (koulu)kavereita. Tunnelma oli lämmin ja rento, mutta kun orkesteri soitti – esimerkiksi eräästä Hohto-elokuvan kohtauksesta tuttua matalaa sävellystä – olisi varmasti kuullut neulan putoamisen lattialle. Huomasin pidättäväni hengitystä, enkä varmaankaan ollut ainoa. Loppuaplodit – pitkät sellaiset – annetaan seisaaltaan, vihellysten kera ja ansaitusti.

Olen iloinen, että TFO on lähtenyt lisäämään erilaisia teemakonsertteja ohjelmistoonsa. Kysyntää selkeästi on, koska tämänkin teeman molemmat illat olivat loppuunmyytyjä. Tarkoitus kun kuitenkin on nauttia musiikista. Horror-konsertin yleisön perusteella kiinnostus kohdistui sekä elokuviin että itse musiikkiin. Ainakin tässä konsertissa raja-aitojen kaataminen onnistui ja sinfoniakonsertteihin liitetty tietynlainen elitismin leima loisti poissaolollaan.

Musiikillisesti en näe eroa normaalikonsertin ja tällaisen teemakonsertin välillä – orkesteri on varmasti samalla intensiteetillä ja innolla mukana, kuin normaalikonserteissakin. Harjoitellakin on pitänyt, kuten tavallisesti. Kapellimestareiden välillä toki on eroja ja ainakin Jukka teki hikisen iltapuhteen kokovartalosuorituksellaan ja sai soittajatkin innostumaan tunnelman luomisessa. Ainakin itse seuraan entistä tarkemmalla silmällä TFO:n edesottamuksia jatkossa ja varmasti osallistun toivottavasti tuleviin teemakonsertteihin.

Sekoitanpa lopuksi lusikkani soppaan “tarvitseeko Turku uutta musiikkitaloa?” Vastaus on hyvin yksinkertainen: kyllä! Mielestäni sekä upea orkesterimme että yleisö ansaitsevat sen.

Lisätietoja